31.12.2013
30.12.2013
27.12.2013
Lahjakortteja
Askartelurintamalla on ollut hiljaiseloa. Joulun aluspäivinä värkkäilin enää lähinnä pakettikortteja.
Muutaman lahjakortin tein pukinkonttiin laitettavaksi.
Parturikampaamon aiheeseen sopi mainiosti tämä Artin leimasin.
Kuvat värittelin distresseillä.
Kuva itsessään on jo niin iso ja värikäs, että korttipohjaan lisäsin vain taustalle kuviopaperin ja tämän leimakuvan. Tekstiksi tietenkin, lahjakortti.
Alanpa tässä virittelemään askartelukamojani ja tarkoituksena olisi saada aikaiseksi muutama kastekortti.
Tunnisteet:
Art,
kortit,
lahjakortti
24.12.2013
23.12.2013
Vihon viimeinen
No niin, jouluaatto on jo melkein nurkan takana. Joulupuuhien lomassa laitan vielä näytille joulukortin mallin, joita itse tänä jouluna lähetin. Vino pino näitä tuli siis tehtailtua (60 kpl).
Pohja on 12.5x12,5 neliö, tummanruskea kartonki(näyttää kuvassa mustalta), kraftkartonki johon embossattu valkoisella kohojauhella pitsiliinakuvio (osan laiskuuden iskiessä leimasin valkoisella leimavärillä). Teksti on valmis leiketeksti ja olen ne tilannut Heidin korttipajasta. Pikkaisen vielä kimalletta liinan reunaan.
Tälläinen kortti jouluna 2013!
18.12.2013
P*skishaaste # 213
Viimeinen tämän vuoden P*skishaaste ja työssä pitäisi olla paperisuikaleita.
Paperiaskartelijaltahan paperisuikaleita yleisesti löytyy laatikkokaupalla.
Joulukortit on tältä vuodelta tehty ja ystävänpäiväkortit ovat vasta suunnitteluasteella. No, olisiko tämä sitten vaikka uudenvuodenkortti. Kuvan lumiukko ja hevosenkengät ainakin sopivat aiheeseen hyvin.
Paperi on BoBunny:n talvipaprua(Dekoretestä). Paperissa on lumihiutaleita ja erilaisia tekstejä. Kuva on Reprintin kuva-arkista. Kerroksellisessa kortissa on paperia myös suikaleina.
Kivaa viikkoa!!
Tunnisteet:
p*skarteluhaaste
14.12.2013
Jouluiset tagit
Joulukorttirumba on tältä vuodelta ohi ja on aika keskittyä pakettikortteihin ja lahjapussukoihin.
Tässä pari vanhanajan tyylillä tehtyjä pakettikorttia.....
Olen käyttänyt taas ihanaa Timpan /Sizzixin kehysleikkuria, joka on kyllä yksi tämän joulun suosikkini.
Mukavaa viikonloppua ja tsemppiä jouluvalmisteluihin!!
8.12.2013
P*skarteluhaaste #212
P*skishaasteessa joulubingoillaan tällä kertaa.
Minä valitsin rivikseni poro-tähti-sydän.
Idea korttiini lähti tästä porokuviosta. Vaaleilla sävyillä mennään tänään.
Heipat kaikille ja oikein mukavaa sunnuntaipäivää....
Tunnisteet:
joulu,
kortit,
p*skarteluhaaste
2.12.2013
Joulukuu
Joulukuu alkoi täällä Hämeessä talvisissa merkeissä. Lunta sateli, niin että maa on ainakin vielä valkoisena.
Tuuli puhalsi oikein kunnolla ja sähkötkin olivat poikki muutaman tunnin.
Lauantaina vietimme askartelupainotteista pikkujoulua Ylöjärvellä. KIITOS Pammu kun taas tämän kivan tilaisuuden järkkäsit. Meillä kaikilla oli niin mukavaa. Itse tehtailin joulukortteja, joita sitten lähetän sukulaisille ja tutuille. En toki mallia täällä esittele, se olkoon yllätys saajalle. Minulla on aina tapana tehdä kaiklle samanlainen kortti (60 kpl).
Tässä nyt yksi tilaukseen tehty kortti, terkut vaan Kirstille....
Paperi on Reprint:n ja olen käyttänyt paperin molempia puolia.Paperi on ihanaa, mutta niinkuin usein käy ihanat paperit loppuvat kaupoista jo lokakuussa:)) Sydänleikkuri on Marianne Design. Kuuset leikattu Tim Holtz /Sizzix.n leikkurilla.
Kirppistavaroiden pussitus jatkuu täällä ....
29.11.2013
Askarteluhuone
Heipparallaa ja mukavaa perjantaipäivää!
Askarteluhuoneeni tuparit on onnellisesti vietetty ja on aika palata normaaliin arkeen.
Neljänä iltapäivänä pidin avoimien ovien päivää ja pienimuotoista jouluista myyntinäyttelyä. Olen kovin iloinen ja otettu, kun niin moni tuttava ja ystävä tuli minua tervehtimään. KIITOS teille kaikille ihanille!!!
Tässä pieni kuviapläjäys näytille ...
Huomenna sitten Ylöjärvelle Pammun järkkäämään pikkujoulupäivään, jee!!!
Tänään pitää vielä laitella kirppiskamat ja viedä ne kirppikselle.
Pöytä on varattu kahdeksi viikoksi.
Kiva kun poikkesit!!
Tunnisteet:
askarteluhuone
22.11.2013
Kurkistuksia
Heippa!
Täällä alkaa oma askarteluhuone olla ihan pientä viimeistelyä vailla valmis.
Toki kortteillut olen ihanan ison työpöydän ääressä jo reilun viikon.
Näpsin muutaman kuvan, mutta en esittele huonetta ihan vielä kokonaisuudessaan.
Syy salamyhkäisyyteen on ensiviikolla järjestämissäni avajaisissa. Neljänä iltana ovet ovat avoinna ystäville ja tutuille. Ohjelmassa on kahvittelua, uuteen huoneeseen tutustumista ja halukkaille myös pienimuotoinen jouluinen myyntinäyttely.
Ensi viikolla kuvia lisää....
Mukavaa perjantaipäivää!!
Tunnisteet:
askarteluhuone,
joulu
20.11.2013
Keskiviikko ja P*skispäivä
Huhuu...
Keskiviikkoiseen tapaan julkaistiin heti aamusta uusi p*skishaaste. Luonnoksella mennään tällä kertaa.
Jouluisissa tunnelmissa täällä taas...
Paperit Pion D, ikkunastanssi Sizzix (uusin hankintani Sinellistä). Mausteena käytetty hieman tekolunta ja koristuksia.
Kiva kun piipahdit :))
Tunnisteet:
joulu,
p*skarteluhaaste
19.11.2013
Messuilua
Viime viikonlopun kädentaitomessut on onnellisesti ohi. Ystikseni Katjuskan kanssa säntäsimme messuhumuun heti perjantaina klo 10. Minulla ensimmäisenä etappina oli C-halli ja siellä Klemmarikellari. Jouluiset Pionin paperit olivat hakusessa ja onneksi niitä vinon pinon sainkin ostettua.
Ihanat messut, paljon tuttuja ja kivaa tunnelmaa...
Ihanat messut, paljon tuttuja ja kivaa tunnelmaa...
Tässä hieman kuvaa ostoksista joita hankin Klemmarikellarista, Dekoretestä, Heinikasta ja Sinisiivestä.
Lisäksi hankin noin 400 korttipohjaa, ne kun painavat postin tuoman kovin paljon.
Viimevuotisesta viisastuneena otimme Katjan kanssa oikein kunnon vetokärryt mukaan. Aiheutimme pientä hilpeyttä, mutta olipas kyllä niin kätevää kun kädet eivät venyneet ostosten painosta.
Upouusi Paperilla-lehti oli tullu juuri painosta ja pitihän kiva lehti kotiin ostaa.
Lisää messujuttua tuolla toisen blogini puolella.
Ensi vuoden messuja odotellen!!
Tunnisteet:
messut
12.11.2013
Tiistaiterveiset
Tallinnan reissu on takana ja on aika siirtyä arkeen. Yhtenä ohjelmanumerona matkallamme oli käynti Saku-hallissa Martin markkinoilla. Odotukset olivat korkealla, mutta tapahtuma oli pieni pettymys. Myynnissä oli lähinnä valmiita tuotteita ja ehkä minun makuuni liikaa perinnekäsitöitä. Paperiaskartelua ei näillä markkinoilla nähty :(
Jotain pieniä ostoksia tuli tehtyä, mutta rahat säästyivät ensi viikonlopun kädentaitomessuille.
Jotain pieniä ostoksia tuli tehtyä, mutta rahat säästyivät ensi viikonlopun kädentaitomessuille.
Minulla alkaa askarteluhuone olla ihan viittä vaille valmis ja tänään teenkin siellä ensimmäiset kortit.
Tässä yksi erittäin simppeli kortti, joka valmistui jo pyhäinpäivänä Katjuskan luona.
Idea korttiin lähti Sizzixin kehysleikkurin (käytetty edellisen postauksen kortissa) stanssauksessa ylijääneestä keskiosasta.
Yksinkertaisilla aineilla kotoisa kortti.
Olin sunnuntai-iltana tosi pettynyt kun Raksu Lignell ja Jani Rasimus tippuivat Tanssii tähtien kanssa - kisasta. Nyt kuitenkin on tullut tieto, että kokki Harri Syrjänen joutuu jättämään kisan kesken jalkavamman vuoksi.
Raksu ja Jani ovat siis finaalissa :)) Harmi tietenkin Harrille ja hänen parilleen Jutalle.
Mukavaa tiistaita kaikille, kiva kun poikkesit täällä!!
7.11.2013
Torstaina
Torstai on toivoa täynnä... toivotaan että kirkas päivä jatkuisi iltaan saakka. Vesisateet saisivat jo loppua.
Eilenillalla kuuntelin sateen ropinaa ja värkkäsin harmaasävyisen joulukortin,
tai itseasiassa tein samalla sapluunalla heti neljä samanlaista.
Harmaasävyinen tähtipaperi on Inkidon, kehys Sizzix, nauha Nauhataivaasta.
Kehykseen ja lumihiutaleeseen on lisätty lumiefektiä.
Lauantaiaamuna lähden Tallinnaan Martin markkinoille.
Toivotaan että sieltä löytyy kivoja askarteluvinkkejä.
Mukavaa isänpäiväviikonloppua kaikille!!
6.11.2013
Leimakuva pääosassa
Huomenta!
Tällä viikolla P*skartelu-haasteessa pitää leimakuvan olla pääosassa.
Minun korttini on jouluinen ja siinä seikkailevat Lotv:n ihanat nalle ja pingviini.
Tätä leimaa käyttäen olenkin jo monta korttia tehnyt, paperit ja teksti vain vaihtelevat.
Kuviopaperi Pion D ja teksti Penny Black
Mukavaa askarteluviikkoa kaikille!!
Tunnisteet:
joulu,
kortit,
Lili of the valley,
p*skarteluhaaste
5.11.2013
Harmaa päivä
Heissan ja harmaata tiistaipäivää!
Ulkona sataa vettä ja ilma on kyllä muutenkin aikas mälsä.
Täällä huoneiden vaihdos jatkuu ja minä lajittelen tavaraa. Poikien vaatehuone on nyt tyhjennetty ja tavarat pakattu. Yli jäänyt tavara lähtee kirppikselle ja osa roskiin.
Kyllä sitä kaikkea tulee säästettyä, huh...mm. kaikki saamamme joulukortit 21 vuoden ajalta n. 1000 kpl :))
Tyttärelle on siis rempattu poikien vanha huone(lisää täällä).
Tyttären entiseen huoneeseen tulee minulle askarteluhuone, vihdoinkin
(olenhan tätä ehkä noin 10 v. odottanut ja haaveillut).
Eilen kävin Ikeasta hakemassa kulmaan asennettavan työpöydän ja hieman hyllyjä ym. härpäkettä.
Joskos se isäntä ehtisi tänään kokoamispuuhiin....
Joulukorttipajassa valmistuu kortteja muiden puuhien lomassa. Valokuvaaminen on aika haasteellista näin pimeänä päivänä, joten laitan tänne jo aiemmin tekemäni suht simppelin kortin.
Kortissa käytetty taustapaperin ja vintagekuvan lisäksi kahta Sixxiz:n stanssia.
30.10.2013
P*skis-haasteessa bingoillaan
Huomenta vaan ja terkkuja täältä kotosalta. Kolmas päivä vuorotteluvapaata menossa ja ihan kivalta tuntuu.
Aamuisin olen käynyt vesijuoksemassa heti kukonlaulun aikaan.
Keskiviikkona meidän kylän uimahalli aukeaa vasta klo 12,
joten vaihtoehto uimiselle on käydä uuden P*skis-haasteen kimppuun.
Tällä viikolla siis haasteena on bingoruudukko
Jouluisissa tunnelmissa tänäänkin...
Taustapaperi ja kuva Inkido, nuottipaperi Magnolian vanhempaa tuotantoa. Tagi Pion D. Nauha nauhataivaasta
ja blingblingkoriste Dekoretestä.
Nyt kaikki kivan haasteen kimppuun!!
Tunnisteet:
joulu,
kortit,
p*skarteluhaaste
29.10.2013
23.10.2013
P*skishaaste # 206
Syysharmaat keskiviikkoterveiset täältä Pirkanmaalta!
Eilen oli ihana kuulas pakkaspäivä ja tänään sataa tihuuttaa, tuuleeja on kovin harmaata.
Poikkeuksellisesti menen tänään töihin vasta klo 12
joten mitäpä sitä muuta näin aamutuimaan kuin P*skishaasteen kimppuun.
Tämän viikkoisen haasteen luonnoksena onkin värilastu. Ihan minun leppari värimaailmoissa liikutaan.
Askartelupöydälläni olen jo useamman päivän ajan pyöritellyt Timpan joululeimasettiä.
Setistä lumiukkeli pääsi nyt tähän korttiin.
Reprintin joulupaperista löytyi kaikki nuo vaadittavat sinisen sävyt, korttipohja on kraftia ja tummanruskeaa paperia lumiukkelin takana.
Minulla on enää 3 työpäivää ja sitten alkaa vuorotteluvapaani osa1 (3 kk).
Kiva kun kävit!!!
Tunnisteet:
joulu,
p*skarteluhaaste
12.10.2013
P*skishaaste # 204
Hellouta vaan ja mukavaa lauantaita!
P*skis-haasteessa täällä viikolla työskennellään SannaS:n tagiluonnoksen pohjalta.
Upeita ja värikkäitä tageja näkee blogeissa,
mutta minä menen omalla mukavuusalueellani värien suhteen.
Tälläinen yksinkertainen rakkaustagi tänään...
Kiva kun poikkesit täällä!!
Tunnisteet:
p*skarteluhaaste,
tagi
8.10.2013
Synttärikortteja
Lokakuu on jo kovaa vauhtia menossa ja syksyn väriloisto on parhaimmillaan.
Minun värimaailmani on ainakin näissä julkaistuissa korteissa kovin roosa-sävyistä.
Joulukorttipaja elää omaa verkkaista elämäänsä ja kortteja valmistuu pikkuhiljaa.
Tässä esittelyyn kortti, jonka tein erään lähikuntani vanhimmalle asukkaalle. Kunnialliset 100 vuotta tuli täyteen tälle vanhalle rouvalle. Eipä taida näitä kortteja tulla kovin usein tilaukseen.
Tämä toinen kortti on tehty nelikymppisiään viettävälle pirtsakalle ompelijarouvalle.
Hohoijaa, kyllä on kuvien laatu taas kovin heikonlainen, liekö syynä pimenevät illat:))
26.9.2013
Synttärisankarille
Uskokaa täi älkää, tämä ihana tyttö täytti viimeviikolla pyöreitä.
Kaikin puolin nuorekasta, iloista ja niin mukavaa ihmistä kyllä luulisi huomattavsti nuoremmaksi.
Hempeällä kortilla "heitin" bestisystävääni.
( Uskallan julkaista päivänsankarin iän , koska se on julkisesti nähtävänä hänen omassa blogissaankin:)
Mukavaa päivää kaikille!!
Tunnisteet:
kortit
23.9.2013
Syksyn hääparille
Tässä tilaukseen tehty kortti, joka menee ensilauantaina häitään viettäville.
Paperit Pion D ja Inkido. Leimakuva Magnolia, väritys Distresseillä.
Ihana Love-tekstin sain leikata Mervin stanssilla Eurajoella.
Näin tänään, kiva kun piipahdit!!
22.9.2013
Talvinen P*skiskortti
Mukavaa sunnuntai-iltaa!!
Eilen olisi ollut Masalassa Leimailutaivas, mutta tälläkään kertaa en ennättänyt mukaan.
Kateellisena kurkin muiden käviöiden blogeja ja ihania valokuvia niin tunnelmista kuin ostoksistakin.
Muutaman tilauskortin olen viikonloppuna tehnyt ja myös tämän viikon p*skis-haasteeseen tein kortin.
Vaaleaa ja jouluista tällä viikolla. Taitaa olla rusettiluistelijapari kortissa.
Haastehan kuului siis, 1 nappi, 2 haaraniittiä ja 3 paperia
Tälläinen pikapostaus, nyt lujaa television ääreen ja katselemaan Tanssii tähtien kanssa-ohjelmaa....
Tunnisteet:
joulu,
kortit,
p*skarteluhaaste
17.9.2013
Korttitalkoot, livep*skis
Korttitalkoissa oli paljon ihquja haasteita, kunhan ennättäisin kaikki tänne postaamaan.
Tässä yksi niistä.
Huipputypyjen Merjan ja Pammun livep*skis, jossa heitettiin viittä noppaa, (kiva idea).
Nopat antoivat heittäjälleen rivin, jonka mukaan kortti oli tehtävä.
Minun rivini oli luonnos, musta, vihreä, raita ja miehelle.
Luonnoksen sai siis kääntää ...
Tein tälläisen simppeli kortti, joka menee omalle pyöräilevälle miehelleni synttäripäivänä marraskuussa.
Kiva kun poikkesit täällä !!
Tunnisteet:
kortit,
Korttitalkoot,
p*skarteluhaaste
11.9.2013
P*skishaaste # 200
Hurraa ja onnea!
P*skishaaste täyttää pyöreitä. 200 haastetta on nyt täynnä.
Tällä kertaa voit valita minkä tahansa edellisten haasteiden aiheista.
Minä peesaan bestisystävääni Katjuskaa ja valitsen haasteen # 155 tylli/harso.
Nimittäin juuri tähän haasteeseen sopivan kortin tein viikonlopun Korttitalkoissa.
Ihan omalla mukavuusalueella tälläkin kertaa, hempeää, hempeää....
Osallistukaahan joukolla haasteeseen!!
Tunnisteet:
kortit,
p*skarteluhaaste,
vintage
9.9.2013
Korttitalkoissa Eurajoelle
Mukavaa maanantaipäivää !!
Ratkiriemukas askarteluviikonloppu on onnellisesti ohi. Tänään vielä palaudutaan univajeesta lomapäivän merkeissä.
Lähdimme Katjuskan kanssa matkaan perjantaina aamupäivällä. Ensimmäinen pysähdys Sastamalassa, Dekoreten Ritan luona liveostoksilla. Paljon kivaa ostettavaa löytyikin.
Huittisissa poikettiin pienellä välipalalla ja sitten auton nokka kohti Eurajokea.
Iloinen askartelijaporukka rantautui pikkuhiljaa leiripaikkaamme, joka on puitteiltaan aivan mahtava.
Aurinkoa, lämpöä, innokkaita askartelijoita, naurua, ystävyyttä, hyvää ruokaa, saunomista, meressä uintia ja mahtavia haasteita, siinä päälimmäiset tuntemukset.
Tässä hieman kuvia ja tunnelmia viikonlopulta.
Haasteita annettiin tasaiseen tahtiin ja ensimmäisenä haasteena oli tuunata pieni vanerilaatikko.
Tässä minun laatikkoni. Sisäosan maalasin mustaksi.
Maissin haaste oli tuunata pieni käsilaukkukalenteri.
Jehkottarella oli haaste jossa saimme opetusta Mixed Medistä. Tosi mielenkiintoista hommaa.
Omasta kehyksestäni tuli aika vaatimaton, eikä tekniikka tullut harmaasävyisessä työssä oikein esille.
Tytär huomasi oleellisen ja totesi, että miksi olen laittanut hänestä noin huonon kuvan:)))
Tässä on vain osa haastetöistä, joten luvassa on lisää juttuja kunhan ennätän niitä postailemaan.
Lopuksi vielä iso kiitos järjestäjille,
Rauman omille likoille Piialle, Riinalle ja Tintille!!!
Tunnisteet:
Korttitalkoot
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)